Kaapeleita jopa kuusi

Britannia tähyää sähkön tuontia yli Atlantin

26.03.2024, kello 08:52

Teksti Jukka Kortelainen | Kuva Shutterstock

Britannia tähyää sähkön tuontia yli Atlantin

Britannia tutkailee mahdollisuutta tuoda sähköä Yhdysvalloista yli Atlantin. Asiasta on uutisoinut The Telegraph.

Kunnianhimoisen suunnitelman takana on joukko lontoolaisia sijoittajia ja energiakonsultteja. Tavoitteena on asentaa jopa kuusi sähkökaapelia, joiden pituus yli Atlantin olisi sunnilleen 3 500 mailia eli noin 5 600 kilometriä.

Nämä kaapelit ulottuisivat syvimmillään noin 3,5 kilometriin. Niillä kyettäisiin siirtämään sähkömäärä, joka vastaisi usean ydinvoimalaitoksen tuotantoa.

Vielä luonnosasteella oleva suunnitelma on osa laajempaa suuntausta, jota siivittävät nopeat tekniset parannukset pitkissä merenalaisissa kaapeleissa.

Esimerkiksi Xlinks-hankkeessa suunnitellaan laskettaviksi merenpohjaan neljä kaapelia Britannian ja Marokossa sijaitsevien uusiutuvien energialähteiden välille.

Atlantin hankkeen kannattaja Simon Ludlam korostaa sähkökaupan mahdollisuutta yli Atlantin ottamalla esiin aikavyöhyke-erot.

Ludlam toteaa, että kun aurinko on korkealla Lontoossa, on aamiaisaika New Yorkissa, jossa ihmiset voisivat käyttää brittiläistä tai eurooppalaista sähköä valmistaessaan aamiaista. Britit voisivat puolestaan valmistaa illallistaan amerikkalaisella aurinkosähköllä.

 

The Teleraph/ Energy Live News

#sähkömarkkinat #sähköverkot
Jaa artikkeli:
Vastuullista journalismia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja