Kymmenen vuoden odotus

Joulukuusi voimajohtojen alta?

19.12.2024, kello 17:55

Teksti Petri Sallinen | Kuva Fingrid

Joulukuusi voimajohtojen alta?

Suomessa myydään joka joulu yli miljoona kasvatettua joulukuusta. Osa niistä on kasvatettu voimajohtoalueilla. Olisiko ”voimajohdon alla kasvatettu” sopiva kansallinen joulukuusialan laatumerkki?

Suomalaiset hankkivat joka joulu noin 1,5 miljoonaa joulukuusta. Niistä noin miljoonaa on kasvatettu joulukuusiviljelmillä. Omista metsistä kuusia hankitaan noin 300 000. Tanskasta ja Ruotsista kuusia tuodaan noin 150 000 kappaletta. Suomesta sen sijaan ei juurikaan viedä joulukuusia.

Joulukuusia kasvatetaan myös voimajohtojen alla — voimajohtoalueilla tai johtokaduilla. Pelkästään kantaverkkoyhtiö Fingrid omistaa 14 000 kilometriä voimajohtoja. Niiden alla sijaitsevien johtokatujen leveydet vaihtelevat 26 metristä 42 metriin.

Toiminta voimajohtoalueilla on rajoitettua. Silti kantaverkkoyhtiö toivoo johtoalueille toimintaa. Joulukuusien kasvattaminen on yksi mahdollisuus.

— Joulukuusien kasvattaminen voimajohtoalueilla ei ole kovin yleistä, vaikka moni voimajohtoalue sopii siihen hyvin, toteaa Fingridin erikoisasiantuntija Tiina Seppänen.

Tarkkaa tietoa voimajohtojen alla kasvatettujen joulukuusien lukumäärästä ei ole.

Kaksi sopimusta tarvitaan

Kantaverkkoyhtiö saa voimalinjojen rakentamiseen tarvittavat maa-alueet käyttöönsä lunastuslain perusteella. Kantaverkkoyhtiö ei kuitenkaan omista maa-alueita.

— Joulukuusiviljelmän perustamisesta on sovittava sekä maanomistajan että kantaverkkoyhtiön kanssa, Seppänen muistuttaa.

Kasvillisuus voimajohtoalueella on pidettävä matalana. Puiden pituus ei saa ylittää kolmea metriä. Maansiirtotöitä voimajohtoalueilla on myös rajoitettu, koska voimalinjojen alapuolella on paljon maadoituskaapeleita.

Seppänen kertoo, että kantaverkkoyhtiön on syytä olla tarkasti selvillä siitä, miten kuusien taimet on istutettu voimajohtoalueella. Tieto välitetään huolto- ja raivaustöitä alueilla tekeville urakoitsijoille, jotta he eivät vahingoittaisi kasvatettavia kuusia. Siksi taimet istutetaan suoriin riveihin ja istutuspaikat merkitään huolellisesti. Johtoalueen keskelle varataan kolme metriä leveä kulkuväylä, johon kuusia ei saa istuttaa.

Kymmenen vuoden odotus

Joulukuusien kasvattaminen on kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Kun taimi on istutettu, päästään satoa korjaamaan aikaisintaan kymmenen vuoden päästä.

Fingrid ohjeistaa ja opastaa joulukuusien kasvattamisesta innostuneita. Metsäkuusi on hyvin menestyvä ja leikkausta kestävä laji, josta kasvaa oivallinen joulukuusi. Taimet kannattaa istuttaa aikaisin keväällä tai vasta elokuussa, koska keskikesän kuumuus ja paahde eivät tee hyvää kuusien taimille.

Hyvä istutusväli peltomaalla on noin 1,5 metriä ja kangaspohjaisella maalla noin kaksi metriä. Taimet vaativat huoltoa ja hoitoa etenkin ensimmäisten kasvuvuosien aikana. Heinät ja vesakko on pidettävä kurissa, jotta nuoren kuusen kasvu ei tukahdu alkuunsa.

Tarvittaessa taimia lannoitetaan. Vinosti kasvavat taimet tuetaan, tyvet karsitaan ja latvat oikaistaan. Joulukuuset leikataan vasta sitten, kun ne ovat saavuttaneet puolentoista metrin korkeuden. Leikkausten tavoitteena on tehdä kuusista tuuheita ja tasaisia — vain kuusien viimeisintä vuosikasvua leikataan.

Kuusien hoitoleikkaus tehdään keväällä ennen kasvukauden alkua. Sivuoksat muotoillaan keskikesällä. Muotoilun avulla lyhennetään kuusen vuosikasvua. Viimeisenä vuonna leikkauksia ei enää tehdä.

Kuusi kaadetaan aikaisintaan neljä viikkoa ennen joulua.

Luonnon monimuotoisuuden puolesta

Voimajohtoalueella kasvava joulukuusiviljelmä on kauniimpi silmälle kuin karu ja hoitamaton voimalinjan pohja. Voimajohtoalueiden hyödyntäminen parantaa viljelysmahdollisuuksia alueella, mutta auttaa myös ehkäisemään luontokatoa.

— Raivatuille alueille voi ilmaantua paahdelajeja, joiden elinympäristöt luonnossa ovat uhattuina, Seppänen kertoo.

Joulukuusien lisäksi voimajohtoalueilla voi viljellä maata tai alueelle voi perustaa niityn, jolla karjakin voi laiduntaa. Joulukuusien kasvattamiselle johtoalueet tarjoavat valoa ja tilaa kasvaa kauniiksi.

#sähköverkot
Jaa artikkeli:
Vastuullista journalismia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja