Muutosnopeus voi yllättää
Onko edessä vihreä humahdus?
03.10.2023, kello 15:22
Teksti Petri Sallinen | Kuva Scanstockphoto
Puhdasta energiaa syntyy yhä halvemmalla. Samalla aurinko- ja tuulivoima syrjäyttävät perinteisiä sähköntuotantomuotoja. Aaltoina etenevä muutos myllää energiajärjestelmät. Arvaamattomat muutokset edellyttävät tarkkaavaisuutta.
Energiajärjestelmästä kehittyy todellinen järjestelmien järjestelmä. Sähkö, kaukolämpö tai liikenne eivät enää toimii erillisissä siiloissa, vaan tiukasti yhteen liimattuna kokonaisuutena.
— Tulevaisuuden energiajärjestelmä perustuu pääasiallisesti uusiutuvan energian käyttöön. Etenkin puhdasta sähköä käytetään joustavasti monissa eri kohteissa, toteaa Janne M. Korhonen.
Korhosen laatima ”Muuttuva energiapalapeli — onko edessä vihreä humahdus” -raportti analysoi vihreän siirtymän vaikutuksia.
Uudessa energiajärjestelmässä ydinvoiman rooli on vielä arvoitus. Korhonen ennustaa uuden ydinvoiman menettävän kilpailukykynsä.
— Merkittävä ydinvoiman lisärakentaminen vaatii lähes varmasti veronmaksajien suoraa tai epäsuoraa tukea. Todennäköisesti parhaiten perusteltuja ovat kaukolämpöä tuottavien pienreaktorien prototyyppien rakentamiseksi tarvittavat tuet.
Lähes täysin aurinko- ja tuulivoimaan perustuva energiajärjestelmä on Korhosen mukaan mahdollinen, mutta se on monipuolisempaan sähköntuotantoon perustuvaa järjestelmä kalliimpi.
— Vaihtelevan sähköntuotannon ja kulutuksen yhteensovittamisen ongelma saadaan todennäköisesti ratkaistua kohtuullisin kustannuksin jo olemassa olevilla tekniikoilla — esimerkiksi joustoilla, vesivoiman kaltaisella säätövoimalla tai energian varastoinnilla.
Kasvun ja energian liitto
Energia on elintason ja vapauksien takuumies. Kaikki toiminta on energiasta riippuvaista — etenkin kansantalouksien kasvu. Kasvu ei kuitenkaan toteudu ilman sivuvaikutuksia. Siksi tarvitaan vihreä siirtymä tai lopulta fysiikka pakottaa ikäviin muutoksiin ja käyttämään vähemmän energiaa.
— Suomalaisessa sähköntuotannossa on tapahtunut suuri positiivinen muutos, kun fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käyttö on vähentynyt nopeasti. Erityisen merkittävää on tuulivoiman kasvu ja nouseva aurinkosähkön tuotanto, Korhonen toteaa.
Suomalainen sähköntuotanto on jo lähes puhdasta. Tämä ei kuitenkaan riitä. Liikenne on yhä likaista — siellä puhdistuminen on vasta alkamassa. Päänsärkynä on myös suurten kaupunkien kaukolämmitys, jossa käytetään kivihiiltä ja maakaasua. Korhosen arvosana suomalaisesta energiajärjestelmästä on kuitenkin kiitettävä 9—.
Sähkön osuus yhä pieni
Sähkön osuus maailman energiankäytöstä on vain 20 prosenttia. Vihreä siirtymä perustuu kuitenkin sähkönkäytön kasvuun.
— Muutos etenee tuskallisen hitaasti. Kivihiiltä ja maakaasua kuluu yhä runsaasti, vaikka tuulisähkön ja aurinkovoiman osuudet ovatkin kasvussa.
Korhonen huomauttaa, että kaikki ilmiöt eivät kuitenkaan etene lineaarisesti. Ilmiön kehittyminen voi ruokkia itseään samalla tavalla kuin koronapandemia eteni maailmanlaajuiseksi vitsaukseksi nopeasti.
— Keikahduspisteen jälkeen kasvu jatkuu kiihtyvänä. Ongelmallista on kuitenkin tulevien keikahduspisteiden ennustaminen. Seuraavan virheen ennustaja voi tehdä arvioimalla kehityksen jatkuvan keikahduspisteen jälkeen lineaarisesti.
— Ensin kehitystä aliarvioidaan ja sitten yliarvioidaan, kun kehitys pääsee kunnolla vauhtiin.
Korhonen muistuttaa, että muutokset hidastuvat aina. Muutos ei ehkä palvele kaikkien tavoitteita, vaikka niin oletettiin. Puskan takaa voi nousta myös jarruttajia.
— Fossiilisia polttoaineita tuottavat maat ovat häikäilemättömiä ja vihreälle siirtymälle vihamielisiä. Ne eivät luovu asemastaan, vaan jarruttavat muutosta.
Samalla tavalla poliittiset päätökset joko kiihdyttävät tai hidastavat muutosta. Vihreä siirtymä on kirosana erityisesti oikeistopopulistisille liikkeille.
Näillä eväillä eteenpäin
Muuttuva energiapalapeli: onko edessä vihreä humahdus -raportti sisältää politiikkasuosituksia, joiden avulla saadaan vauhtia vihreään siirtymään oikeudenmukaisuutta unohtamatta. Raportin laatineen Janne M. Korhosen mielestä muutoksen nopeutta ja erityisesti merkkejä muutoksen kiihtymisestä on seurattava aktiivisesti.
— Todennäköisesti kaikki tarkat suunnitelmat osoittautuvat virheellisiksi, mutta silti suunnittelu on poliittisen päätöksenteon kannalta hyödyllistä. Siirtymän ajaksi tarvittaisiin poikkihallinnollinen pysyvä yksikkö, joka kykenee laatimaan ja päivittämään erityisesti Suomea koskevia suunnitelmia.
Uuden energiajärjestelmän kehittymistä varten tarvitaan poliittiset suuntaviivat ja reunaehdot, joiden sisällä kehittyminen voisi tapahtua ”evolutiivisesti”.
Raportin mukaan muutoksen edellyttämiä politiikkatoimia voisivat olla kapasiteettimarkkinoiden luominen nykyisten sähkömarkkinoiden tueksi sekä joustavat tukimekanismit muutoksesta kärsiville alueille ja ihmisille.
— Markkinoilla esiintyviin hintapiikkeihin pitäisi kuitenkin reagoida harkiten. Tehokkaampaa on tukea suoraan eniten kärsiviä ja edistää investointeja haittoja vähentävään tekniikkaan.
Raportin politiikkasuositusten mukaan energiapolitiikassa on parempi keskittyä lyhyen aikavälin toimiin. Vaikeammat kysymykset voidaan ratkaista myöhemmin, kun ymmärrys uudesta energiajärjestelmästä on kasvanut, tekniikka kehittynyt ja tekniikan hinta laskenut.
Korhonen huomauttaa, että sähkön toimitusvarmuudesta ja sen hinnasta olisi syytä käydä avointa keskustelua — etenkin ääriolosuhteiden toimitusvarmuudesta. Mitä varautuminen saa maksaa ja missä määrin sähkökatkoja voidaan sietää.
— Voitaisiinko toimitusvarmuuden nykytasosta joustaa? Olisiko mahdollisuus kehittää erilaisia toimitusvarmuussopimuksia ja hinnoitella ne sen mukaan, miten kattavaa toimitusvarmuutta erilaisissa oloissa halutaan ja kuinka paljon niistä ollaan valmiita maksamaan.
Taipuvatko sähkömarkkinat muutokseen?
Suomessa käytössä oleva pohjoismainen sähkömarkkinamalli on rakennettu aikana, jolloin maakaasua oli suhteellisen runsaasti tarjolla ja jolloin erilaisia voimalaitospolttoaineita voitiin varastoida.
Korhonen pohtii sitä, kannustaako nykyinen sähkömarkkinamalli investoimaan riittävästi uuteen sähköntuotantoon.
— Malli ei tue uusien ydinvoimalaitosten rakentamista ilman yhteiskunnan tukea. Pitäisikö ottaa käyttöön joku kapasiteettimekanismin kaltainen järjestely, joka palkitsisi investoijia paremmin. Sen avulla huolehdittaisiin siitä, että markkinoille ilmaantuu riittävästi uutta kapasiteettia, mutta siitä ei saisi muodostua voimalaitosrakentamisen rahoitusautomaattia.
Tuuli- ja aurinkovoimalaitosten reipas rakentaminen kannibalisoi jo nyt sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten rakentamista. Yhteistuotantosähkö ei ole enää kilpailukykyistä. Näin voi käydä myös ydinsähkölle.
Korhonen muistuttaa, että tuuli- ja aurinkosähkön hintakehitys alittaa kerta toisensa jälkeen ennusteet. Samalla laitosten rakentamistahti ylittää arviot.
— Hintalattia ei ole pitänyt. Lattiamalleihin ei ehkä ole enää syytä uskoa, vaikka viime kädessä laitosten rakentamisen hinta asettaakin rajan.
— Sarjatuotanto on teollisen toiminnan vasara, mutta miten pitkälle sarjatuotannossa voidaan edetä.
Korhosen mukaan tuuli- ja aurinkovoiman kasvulle ei ole teoriassa teknisiä rajoja. Parhaimmillaan niiden kapasiteetti voi ylittää maailman ydinvoimalaitosten kapasiteetin. Kasvun pullonkaulat ovat enemmän poliittisia.
Vauhti ratkaisee
Vihreässä siirtymässä on parempi edetä nopeammin kuin hitaammin. Hallittu ja nopea muutos on suotavampaa kuin jarruttelu, vaikka joskus muutos voi satuttaa — oleellista olisi keksiä keinot muutoksenhallintaan. Näin toteaa Energiateollisuus ry:n ilmastopolitiikan asiantuntija Petteri Haveri.
Haverin mielestä muutoksen ymmärtäminen auttaa. Apuvälineeksi sopivat esimerkiksi tiekartat, jotka näyttävät suunnan. Tästä huolimatta arviot saattavat mennä pieleen.
— Tuuli- ja aurinkovoiman kehittyminen aliarvioitiin ja fossiilisten polttoaineiden asema yliarvioitiin. Hanhikiven ydinvoimalaitostakaan ei rakennettu, vaikka näin oletettiin.
Haveri huomauttaa, että Suomi ei ole energiasaareke, vaan maailmanlaajuisen energiajärjestelmän osa. Esimerkiksi suomalaisten fossiilisten polttoaineiden käyttöön on aina vaikuttanut maailmanmarkkinoiden tapahtumat.
— Energian siirtoverkot sen sijaan ovat enemmän alueellinen ilmiö, mutta eivät nekään pelkästään kansallisia kysymyksiä. Kun sähköverkot ovat hyvässä kunnossa, mahdollistavat ne sähköisen liikenteen yleistyminen koko Suomessa, mutta myös koko EU:n alueella.
Muutoksen hyödyt ovat haittoja suuremmat. Haveri muistuttaa, että vihreä siirtymä luo parhaimmillaan runsaasti uusia työpaikkoja. Hyödyt eivät kuitenkaan kohdistu samalla tavalla kaikille — osa voi jäädä niistä täysin osattomiksi.
— Vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymisestä ei saisi aiheutua kenellekään ylivertaisia rasitteita. Muutoksessa on aina voittajia ja häviäjiä, mutta oikeudenmukaisuutta ei voi unohtaa.
Vihreän siirtymän riski on eriarvoisuuden lisääntyminen. Siksi muutoksen kohteita on syytä kuunnella herkällä korvalla. Viime kädessä kyse on siitä, miten ympäristöpolitiikan hyödyt ja haitat jaetaan.
Suunnittelu vähentää epävarmuutta
Päätöksentekijöiden olisi osattava ennakoida vihreän siirtymän vaikutukset. Elinkeinojen tukeminen väliaikaisesti voi olla joissakin tapauksissa tarpeen — ehkä jopa kansalaisten suora tukeminen. Korhosen mielestä pohjoismainen hyvinvointivaltio ja hyvä sosiaaliturva ovat tehokkaita muutoksen puskureita.
— Esimerkiksi vetytalouden ratkaisut vaativat tukea niin kauan kun ne eivät pärjää kilpailussa fossiilisten energiamuotojen kanssa.
Sähköautojen yleistyminen voi aiheuttaa haja-asutusalueilla yllättävän ketjureaktion. Huonosti kannattava nestemäisten polttoaineiden jakelu loppuu ennenaikaisesti, vaikka kaikilla ei ole vielä varaa hankkia sähköautoja. Miten tällaisesta ongelmasta selvitään ilman, että vihreää siirtymää ryhdytään vastustamaan.
Selvityksen mukaan siirtymä vaatii politiikalta tasapainoilua. Järjestelmä voi jopa hyötyä laajemmasta poliittisesta koordinaatiosta, jolla voidaan vähentää haitallista osaoptimointia. Toisaalta joustamaton ohjaus vaikeuttaa ratkaisujen löytämistä.
— Uutta järjestelmää ei kannata suunnitella liian tarkasti, mutta silti suunnitelmat tuottavat investoijien kaipaamaa varmuutta ja avaavat rahahanoja, Korhonen huomauttaa.
Korhosen mielestä Suomen ilmasto- ja energiastrategiat keskittyvät liiaksi tavoitteisiin. Tavoitteet ovat tärkeitä, mutta epävarmuus siitä, miten tavoitteet saavutetaan aiheuttaa muna-kana-ongelman.
— Onko varmaa, että puhdasta sähköä on saatavilla riittävästi, jos nyt ryhdytään investoimaan tosissaan vetyhankkeisiin tai kannattaako sähköntuotantoon investoida, jos ei ole varmaa, onko sille kysyntää.
— Suunnittelu pitäisi ymmärtää joustavana varautumisena erilaisiin vaihtoehtoihin. Samalla poliitikkojen pitäisi välttää takertumista yksityiskohtiin. Parempi olisi keskittyä suurin suuntaviivoihin ja järjestelmän reunaehtoihin.
Muuttuva energiapalapeli — onko edessä vihreä humahdus -raporttiin voi tutustua laajemmin täällä.
#energiatalous #ilmastopolitiikka
Jaa artikkeli:
Kommentoi
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *
Kommentit ()
Ei kommentteja