Kantaverkkoyhtiön ahdinko syvenee
Nopeammin, enemmän, halvemmalla
21.01.2025, kello 14:43
Teksti Petri Sallinen | Kuva Pekka Hannila
Kantaverkkoyhtiö Fingrid on puun ja kuoren välissä. Uutta sähköntuotantoa ja kulutusta olisi liitettävä verkkoon entistä enemmän ja entistä nopeammin. Rahaa investointeihin sen sijaan on vähemmän, koska siirtohinnat on pidettävä kurissa — vaikka väkisin.
Sähkönjakelulta odotetaan paljon. Toimivat sähköverkot ovat tie yhteiskunnan sähköistymiseen, puhtaaseen siirtymään ja energiaturvallisuuteen. Vetytalous toteutuu, Suomi saa puhtaan sähkön perässä matkaavia investoijia ja ilmastopäästöt supistuvat. Tämä kaikki toteutuu, kunhan sähkönsiirto toimii hyvin.
— Vaatimukset sähköverkkojen kehittämisestä ovat tällä hetkellä kovat, toteaa kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka.
— Hankkeita olisi toteutettava yhä nopeammin, mutta samalla kantaverkkoyhtiön taloudellinen liikkumavara kapenee. Investoinnit on toteutettava vähemmällä rahalla, jotta siirtohintoja ei tarvitsisi nostaa.
Yksi syy ahdingon syvenemiseen on sähköverkkoyhtiöitä ohjaavan valvonnan kiristyminen. Monopolissa toimivien sähköverkkoyhtiöiden tekemisiä ohjaa sähkömarkkinalaki, jota soveltaa Energiavirasto. Virasto laatii mm. valvontamallin. Se asettaa sähköverkkoyhtiöiden toiminnalle taloudelliset reunaehdot — rajat, joiden puitteissa liiketoiminnasta saa kerätä voittoa. Näillä tuotoilla ja itse hankkimallaan vieraalla pääomalla verkkoyhtiöiden on rahoitettava investoinnit.
Sihvonen-Punkka toteaa, että muutokset Energiaviraston valvontamallissa ovat hankaloittaneet sähköverkkoihin tehtävien investointien toteutumista. Uusi valvontamalli otettiin käyttöön tämän vuoden alussa.
— Viraston tekemä linjaus on onneton. Sähköverkkoyhtiöiden kyky rahoittaa sähköverkoissa tarvittavia investointeja on heikentynyt selvästi.
Energiavirasto painottaa uudessa valvontamallissa tiukkaa kustannusvastaavuutta. Viraston ykköstavoitteena on estää siirtohintojen nousu.
— On epärealista odottaa, että siirtohinnat kääntyisivät laskuun tilanteessa, jossa sähköverkkoihin olisi liitettävä entistä enemmän ja entistä nopeammin uutta sähköntuotantoa ja suuria sähkönkäyttökohteita, Sihvonen-Punkka toteaa.
Sama ilmiö on toteutumassa Keski-Euroopassa, mutta siihen suhtaudutaan eri tavalla. Kyllä — siirtohinnat nousevat myös muualla Euroopassa. Samalla sähkönkäyttäjät hyötyvät siitä, kun sähköenergian hinta laskee tai ei ainakaan nouse. Asiakkaat saavat myös entistä puhtaampaa sähköä.
— Sitä paitsi eurooppalaisessa vertailussa suomalaiset siirtohinnat ovat halvimmasta päästä, Sihvonen-Punkka huomauttaa.
Lyhytnäköistä ajattelua
Suomessa tehty uusi linjaus sähkönjakelun taloudellisesta valvonnasta on Sihvonen-Punkan mielestä ”huomattavan lyhytnäköinen”. Pitäisi kyetä analysoimaan tarkemmin Suomen energiajärjestelmässä tapahtuvia muutoksia, mutta myös tulevia muutoksia, joissa sähköverkot ovat keskeisessä roolissa.
— Sähköverkkojen kehittämistä pitäisi vauhdittaa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Nyt päinvastoin jarrutellaan ja sahataan omaa nilkkaa. Tällä kertaa ongelma on kokonaan itse aiheutettu.
Esimerkki epäonnistuneesta kansallisesta säätelystä on sähkömarkkinalakiin leivottu siirtohintojen korottamista rajoittava kahdeksan prosentin korotuskatto. Tämä tarkoittaa sitä, että 12 kuukauden jaksolla siirtomaksuja saa korottaa korkeintaan kahdeksan prosenttia — huolimatta siitä, miten verkkotoiminnan kulut tai investointitarpeet kehittyvät.
On epärealistista odottaa, että siirtohinnat kääntyisivät laskuun
— Missään muualla Euroopassa ei ole tehty samanlaista ratkaisua.
Sihvonen-Punkka epäilee, että korotuskatto on ristiriidassa EU-lainsäädännön kanssa.
Kun kantaverkkoa rakennetaan, olisi investointeja voitava tehdä etupainotteisesti. Esimerkiksi uudelle sähköasemalle voidaan raivata paikka jonkun muun työn yhteydessä, vaikka sähköasemaa ei tarvitsisi rakentaa juuri nyt. Toinen hyvä esimerkki on kentän rakentaminen valmiiksi tulevaa asiakasliittymää varten. Sihvonen-Punkan mielestä tämä on kustannustehokasta toimintaa.
— Uusi valvontamalli rajoittaa etukäteistä investointitoimintaa. Sen seurauksena investointiohjelman kohteita on pitänyt priorisoida entistä enemmän.
Verkkoihin liittyminen hidastuu
Uuden valvontamallin vaikutukset eivät vielä näy kaikkialla. Viime kesänä sähköverkkoyhtiöt julkistivat uudet sähköverkkoja koskevat kehittämissuunnitelmansa seuraaviksi kahdeksi vuodeksi. Suunnitelmista selviää kuitenkin se, että suurimmat verkkoyhtiöt ovat selvästi vähentämässä investointejaan. Pienempien yhtiöiden suunnitelmissa uuden valvontamallin aiheuttamat muutokset eivät vielä vaikuta. Toimialalla arvellaan, että verkkojen rakentaminen vähenee dramaattisesti.
Tähän asti toimiala on investoinut joka vuosi sähköverkkoihin noin 700–800 miljoonaa euroa. Tulevaisuudessa tämä ei ehkä toteudu.
— Nyt syntyvän investointikuopan kurominen kiinni vie pitkän ajan. Samalla investointien supistuminen hidastaa uuden sähköntuotannon ja kulutuksen liittämistä kantaverkkoon. Sitä paitsi taloudelliset rajoitteet tehdä investointeja lyövät korville myös ilmastotavoitteiden toteutumista, Sihvonen-Punkka huomauttaa.
Käytännössä taloudellisen valvonnan tiukkeneminen tarkoittaa sitä, että kantaverkon kunnossapitotöitä ja perusparannuksia venytetään äärimmilleen. Näin tapahtuu silloin, kun valvonta perustuu yksinomaan verkkotoiminnan kustannusten leikkaamiseen.
— Sähköverkkotoiminnassa pitää olla taloudellisia marginaaleja ja riittävästi henkilöstöä, mutta myös varaosia ja tarvikkeita, Sihvonen-Punkka huomauttaa.
Huoltovarmuuskeskus totesi kahteen kertaan Energiaviraston uuden valvontamallin valmistelun yhteydessä, että valvontamallissa pitää ottaa huomioon myös huoltovarmuus ja varautuminen kriisitilanteisiin.
— Häiriötilanteissa kantaverkkoyhtiön kriisinsietokyky on aivan olennaista. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että varastojen on oltava kunnossa. Energiavirasto ei kuitenkaan hyväksy varastoihin sitoutuneita pääomia, vaan pitää tiukasti kiinni kantaverkkoyhtiön tehostamistarpeista, Sihvonen-Punkka sanoo.
Rahantarve muuttuu nopeasti
Fingridin omissa arvioissa Suomen sähköntuotanto ja kulutus kaksinkertaistuvat vuoteen 2035 mennessä. Tuolloin Suomi käyttäisi sähköä noin 160 terawattituntia vuodessa.
Tällä hetkellä kantaverkkoyhtiön investointisuunnitelmien arvo seuraaviksi kymmeneksi vuodeksi on neljä miljardia euroa. Arvio ei sisällä merituulivoimarakentamisesta aiheutuvia kantaverkon vahvistamistarpeita. Niihin kuluu Sihvonen-Punkan mukaan yksi lisämiljardi. Saman verran tarvitaan Itä-Suomessa kantaverkon vahvistuksiin.
— On myös esitetty toiveita Pohjois-Suomen 220 kilovoltin rengasverkon korvaamisesta 440 kilovoltin verkolla.
— Tähän mennessä sähköntuotantoa koskevia liityntäkyselyitä on kertynyt 400 gigawatin edestä, kulutusta koskevia kyselyitä on 65 gigawatin edestä ja sähkövarastoja koskevia kyselyitä 35 gigawatin verran.
Kantaverkkoyhtiön rahantarve on muuttunut nopeasti. Vuonna 2020 kantaverkkoyhtiön kymmenen vuoden investointisuunnitelman arvo oli miljardi euroa. Tällä euromäärällä kantaverkkoon olisi liitetty uutta tuotantoa ja kulutusta yhteensä 50 gigawattia. Kaksi vuotta myöhemmin investointeihin laskettiin tarvittavan jo kolme miljardia euroa. Liityntäkyselyiden tehot nousivat vastaavasti 150 gigawattiin.
Markkinatoimijat ulos!
Kantaverkkoyhtiöiden omistukset puhuttivat vuonna 2007. Euroopan unionin komission mielestä kantaverkkoyhtiöiden omistukset olisi eriytettävä. Sähköntuottajat, sähkönmyyjät tai muutkaan sähkömarkkinoilla toimivat yritykset eivät saisi olla päättämässä kantaverkkoyhtiöiden toiminnasta.
EU-komission — ja sähkömarkkinoiden — näkökulmasta Suomen kantaverkkoyhtiön omistuksessa oli kauneusvirhe. Yhtiötä olivat omistamassa Pohjolan Voima ja Fortum — kaksi merkittävää sähkömarkkinaosapuolta, joiden yhteenlaskettu omistusosuus kantaverkkoyhtiöstä oli 50 prosenttia. Ratkaisulle tosin oli historialliset syynsä.
Ennen sähkömarkkinoiden avaamista Suomessa toimi kaksi kantaverkkoyhtiötä. Toinen oli teollisuuden omistama Teollisuuden Voimansiirto (TVS) ja toinen valtiollinen alkujaan Imatran Voima Oy:n (myöh. Fortum) omistama Imatran Voimansiirto (IVS).
Työ- ja elinkeinoministeriön edeltäjä kauppa- ja teollisuusministeriö pakotti enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti kantaverkkoyhtiöt yhdistymään sen jälkeen, kun sähkömarkkinat oli avattu Suomessa. ”IVS ja TVS yhdistyvät tai itkevät ja yhdistyvät”, kuten kauppa- ja teollisuusministeriössä yhdistymisestä vastannut teollisuusneuvos Juha Kekkonen totesi Energiauutisten haastattelussa.
Fingridin edeltäjä Suomen Kantaverkko Oy syntyi vuonna 1997, kun IVS ja TVS myivät verkkonsa perustetulle kantaverkkoyhtiölle. Samalla kumpikin osapuoli sai yhtiöstä 25 prosentin omistusosuuden.
— Sähköntuottajien ja sähkönmyyjien omat intressit heijastuvat kantaverkkoyhtiön toimintaan, jos ne ovat omistamassa kantaverkkoyhtiötä, totesi Asta Sihvonen-Punkka Energiauutisten haastattelussa vuonna 2007. Tuolloin hän oli Energiamarkkinaviraston (nyk. Energiavirasto) ylijohtaja.
Sihvonen-Punkka oli samaa mieltä kuin EU-komissio: sähkömarkkinaosapuolet olisi heivattava ulos kantaverkkoyhtiön omistuksesta. Sihvonen-Punkka esitti näkemyksensä Energiateollisuus ry:n syysseminaarissa, jonka perusteella tein aikoinani haastattelun.
Energiamarkkinaviraston ylijohtajana Sihvonen-Punkka ei ollut valmis hyväksymään edes sähkömarkkinaosapuolten vähemmistöomistusta kantaverkkoyhtiössä. Voitaisiinko vähemmistöomistukselle edes asettaa rajoja ja kuinka paljon vähemmistöomistus antaisi äänivaltaa kantaverkkoyhtiön päätöksenteossa, kuten hän tuolloin pohti.
— Kantaverkkojen asema on sähkömarkkinoiden toimivuuden kannalta niin keskeinen, että omistusmuoto ei saisi aiheuttaa epäluottamusta kantaverkkoyhtiön toimintaa kohtaa.
Sihvonen-Punkka totesi tuolloin, että valtion kokonaan omistama osakeyhtiö olisi paras tapa järjestää kantaverkon omistus.
— Kantaverkkojen julkinen omistus ei ole aiheuttanut ongelmia Norjassa, jossa valtion omistama osakeyhtiö on rakentanut runsaasti rajat ylittäviä siirtojohtoja, jotka hyödyttävät kaikkia.
Sihvonen-Punkka ennakoi haastattelussa myös tulevaa.
— Jos komission ehdotus [kantaverkkoyhtiöiden omistuksien järjestelystä] päätyy direktiiviksi, koskee omistuksien eriyttäminen samalla tavalla kaikkia unionin jäsenmaita.
Energiauutisissa julkaistua Asta Sihvonen-Punkan haastattelua lainattiin lukuisissa medioissa — mm. kaikissa sähköisissä päämedioissa. Pelin avasi vielä tuolloin toiminut Nelosen uutiset, joka uutisoi asian siten, että Energiamarkkinaviraston ylijohtaja vaatii kahta merkittävää sähkömarkkinaosapuolta luopumaan kantaverkko-omistuksistaan. Hulabaloo oli valmis, vaikka Sihvonen-Punkan esiintymisestä Energiateollisuus ry:n seminaarissa oli kulunut jo kuukausia.
Minä taas jouduin puhutteluun siitä, että olin kirjoittanut jutun, jossa käsiteltiin kantaverkkoyhtiön omistuksia ja ennakoitiin omistuksissa tapahtuvia muutoksia.
Niinhän siinä lopulta kävi, että Pohjolan Voima ja Fortum joutuivat luopumaan omistuksistaan EU-komission avittamana. Nykyisin kantaverkkoyhtiö Fingrid on valtioenemmistöinen osakeyhtiö, jonka vähemmistöomistajina on suomalaisia eläkevakuutusyhtiöitä.
Lämmityksen sähköistyminen yllätti
Kantaverkkoyhtiö laatii kehittämissuunnitelman kahden vuoden välein, kuten muutkin sähköverkkoyhtiöt. Energiaviraston valvonta edellyttää tätä.
Kaksi vuotta sitten valmistuneessa suunnitelmassa ei osattu arvioida lähimainkaan oikein sitä, mitä seuraavien kahden vuoden aikana voi tapahtua.
— Muutokset ovat olleet ennakoitua nopeampia. Kaukolämmön tuotannossa käytetään yhä enemmän sähkökattiloita ja samalla sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksia (CHP) suljetaan, Sihvonen-Punkka toteaa.
Kehitys näkyy ongelmien kasautumisena erityisesti Etelä-Suomeen. Aikaisemmin suuret CHP-laitokset tuottivat sähköä lähellä etelän kulutuskohteita. Kun laitosten käyttö vähenee ja loppuu, on sähköä siirrettävä yhä enemmän pohjoisesta etelään. Samaan aikaan Etelä-Suomeen rakennetaan uusia sähköä käyttäviä sähkökattiloita kaukolämmön tuottamista varten.
Kuka olisi arvannut, että kaukolämmitys sähköistyy näin nopeasti
— Kantaverkon kannalta sähkökattilat ovat suuria kulutuspisteitä. Niiden liittäminen kantaverkkoon edellyttää kantaverkon vahvistamista myös kulutuspaikan lähialueilla. Sama pätee muihinkin suurin kulutuspisteisiin, Sihvonen-Punkka huomauttaa.
Sihvonen-Punkka kertoo, että seuraavien kahdeksan vuoden aikana Etelä-Suomen kantaverkkoon pitäisi voida liittää uutta tuotantoa ja kulutusta kaksi ja puoli kertaa nykyistä enemmän.
— Ukrainan sodan jälkeen kantaverkon siirtosuunnassa tapahtui suuri muutos. Ennen sotaa Venäjältä tuotava sähkö johdettiin Etelä-Suomeen. Kun tuonti Venäjältä loppui, on Etelä-Suomen tarvitsema sähkö tuotava länsirannikolta tai Ruotsista pohjoista reittiä pitkin.
Markkinapaikoille kuhinaa?
Sääriippuvaisen sähköntuotannon määrä kasvaa jatkossakin. Tähän kantaverkkoyhtiö on varautunut. Järjestelmän tasapainottamista varten tarvitaan kuitenkin reservejä, joilla voidaan lisätä tai vähentää sähkön määrää järjestelmässä.
Sihvonen-Punkka toivoo, että sähköntuotantoa tai suurta kulutusta suunnittelevat tahot ottaisivat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa yhteyttä kantaverkkoyhtiöön.
— Tällä tavalla voimme yhdessä kartoittaa parhaat liittymispaikat, mikäli maantieteellinen sijainti ei ole liittyjälle erityisen tärkeä. Samalla voimme kertoa mahdollisuuksista osallistua reservimarkkinoille. Tämä voi olla tärkeä tieto, koska joskus tuulivoimatoimijoiden sopimukset estävät osallistumisen reservimarkkinoille. Kun asia selvitetään alkuvaiheessa, voidaan tämäkin asia ottaa huomioon.
Sihvonen-Punkka arvioi, että uusia tuulivoimalaitoksia rakennetaan tulevaisuudessa samaan malliin kuin nytkin. Oleellista on se, onko kaikelle laitosten tuottamalle sähkölle kysyntää.
— Sähkökattilat ovat tämän hetken buumi, joka kykenee hyödyntämään hyvin vaihtelevaa sähköntuotantoa. Odotamme, että sähkövarastot ovat seuraava suuri buumi. Sähkövarastojen osallistuminen reservimarkkinoille voi tarjota niiden omistajille uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Pitkä suunnitteluaika
Uuden kantaverkkoyhteyden suunnittelu vie vuoden ja rakentaminen kaksi vuotta. Rakentamisessa hyödynnetään talvikautta. Kun maa on jäässä, voidaan koneilla liikkua maastossa, mikä vähentää tarvetta rakentaa metsäautoteitä.
— Kaavoitus, lupamenettelyt, ympäristövaikutusten arviointi ja maa-alueiden lunastukset vievät neljästä viiteen vuotta. Kokonaisuudessaan hanke vie seitsemästä kymmeneen vuotta, Sihvonen-Punkka huomauttaa.
Erityisesti maa-alueiden lunastusmenettely on venähtänyt. Aikaisemmin siihen kului puoli vuotta, nyt kaksi vuotta. Syynä on lunastuksia käsittelevän työ- ja elinkeinoministeriön niukat resurssit. Resursseja on jo lisätty, mutta vaikutukset eivät vielä tunnu.
— Väärissä paikoissa ei kannata säästää, mikäli tietyt asiat halutaan saada kuntoon. Jos hallinnollinen käsittely vie neljästä viiteen vuotta, ei kyseessä ole ainakaan kantaverkkoyhtiön hidastelu, Sihvonen-Punkka sanoo.
— Kantaverkkoyhtiöllä on liittämisvelvollisuus, mutta nappia painamalla asiat eivät suju.
#energiapolitiikka #sähköverkot
Jaa artikkeli:
Kommentoi
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *
Kommentit ()
Ei kommentteja