Miten käy Suomen ilmastositoumusten?

28.02.2025, kello 09:40

Kasvihuonekaasuinventaarion ennakkotiedot vuodelta 2023 kertoivat Suomen metsien muuttuneen päästölähteiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että metsien kasvu ei enää sido kaikkea sitä hiilidioksidia, jota metsämaiden maaperästä vapautuu ilmaan.

Metsien kasvua selvitetään metsävarantomittausten avulla. Niitä tehdään viiden vuoden sykleissä. Tuoreimmassa inventaariossa käytetään vuosien 2019–2023 aikana kerättyjä tietoja Suomen metsävarannoista (VMI13). Koska käytetty lähtöaineisto metsävaratiedon osalta on tarkentunut edelliseen inventaarioon verrattuna, on myös aikaisempien vuosien tulokset laskettu uudestaan. Tämä voi muuttaa lopputulosta.

Uusimman tiedon mukaan Suomen metsät muuttuivat päästölähteeksi vuonna 2021.

Kolme syytä päästöjen kasvuun

Tiedotteessaan LUKE nostaa kolme syytä miksi metsien kyky sitoa hiilidioksidia on heikentynyt ja miksi metsämaa tuottaa aikaisempaa enemmän hiilidioksidipäästöjä. Puuston kasvu on heikentynyt, metsää hakataan aikaisempaa enemmän ja kivennäismaiden hiilivaraston kasvu on pysähtynyt.

Puuston kasvu hidastuu, kun metsät ikääntyvät. Ikääntyvän metsän kasvu ei sido yhtä paljon hiilidioksidia kuin kohisten kasvava nuori metsä. Ikääntyvä metsä on enemmän hiilivarasto ja vähemmän hiilinielu. Maaperän hiilidioksidipäästöjen kasvu on osin seurausta ilmastonmuutoksesta. Kun ilmasto lämpenee, kiihtyy maatuminen ja eloperäisen aineksen maatuminen tuottaa hiilidioksidia.

Maankäyttösektorin tilanteesta oli jo varoitettu

Maankäyttösektorin inventointi keskustelutti myös vuoden 2022 alussa. Tuolloin vuotta 2021 koskevat ennakkotiedot kertoivat maankäyttösektorin muuttuneen päästölähteeksi. Vielä tuolloin metsät olivat hiilinielu.

Muutoksen syyt olivat samankaltaisia kuin mitä nytkin: runsaat hakkuut ja puuston kasvun hidastuminen. Valtakunnallisen metsäinventaarion mukaan puuston kasvu oli tuolloin alentunut vuotuisesta 108 miljoonasta kuutiometristä (VMI12) 103 miljoonaan kuutiometriin (VMI13).

Samalla päästöt olivat kasvaneet ojitetuilla turvemailla. Havainnot liittyvät osittain laskentamenetelmien päivitykseen, joka ottaa huomioon ilmaston lämpötilan vaikutukset, kun turve ja karike hajoavat.

Suomi ei ole maankäytön päästö- ja nielukehityksessä poikkeus EU-maiden joukossa. Myös muissa EU-maissa nielut ovat kehittyneet odotettua heikommin. Samalla maaperäpäästöt ovat kasvaneet.

Mihin olemme sitoutuneet? 

Suomi on sitoutunut EU:n päästövähennystavoitteisiin vuosiksi 2030 ja 2050. Lisäksi Suomea velvoittaa kansallinen ilmastolaki.

Ilmastolaki edellyttää, että kasvihuonekaasujen päästöt ovat enintään yhtä suuret kuin poistumat vuoteen 2035 mennessä. Tämän jälkeenkin poistumien pitäisi kasvaa ja päästöjen vähetä.

Toinen ilmastolain tavoite on vähentää taakanjakosektorin ja päästökauppasektorin yhteenlaskettuja kasvihuonekaasupäästöjä. Vuoteen 2030 mennessä vähennyksen pitää olla vähintään 60 prosenttia. Vuoteen 2040 mennessä päästöjä pitää leikata vähintään 80 prosenttia ja vuoteen 2050 mennessä vähintään 90 prosenttia — mieluiten 95 prosenttia.

Euroopan unionin päästövähennyssitoumus ”fit for 55” asettaa päästöjen vähentämiselle sitovan EU-tason velvoitteen. Unionin on vähennettävä kasvihuonekaasupäästöjä 55 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on jaettu jäsenmaille taakanjakoasetuksella ja LULUCF-asetuksella.

Tavoitteen jakaminen tarkoittaa sitä, että Suomen on vähennettävä taakanjakosektorin päästöjä 50 prosenttia vuoden 2005 päästömäärästä vuoteen 2030 mennessä. Taakanjakosektori sisältää mm. liikenteen, asumisen ja maatalouden päästöt.

LULUCF-asetus (Land Use, Land-Use Change and Forestry) taas ohjaa mm. maankäytön ja metsätalouden päästöjä. Näillä osa-alueilla Suomen on varmistettava se, että vuosien 2021–2025 aikana LULUCF-sektorin päästöt saavat olla enintään yhtä suuret kuin sektorin päästövähenemät. Vuoteen 2030 mennessä Suomen LULUCF-sektorin hiilinielujen olisi kyettävä sitomaan vuosittain vähintään 17,8 miljoonaa tonnia hiilidioksidia.

Tavoitteiden osalta Suomen kansallinen ilmastolaki on linjassa Suomen EU-velvoitteiden kanssa.

Onko mitään enää tehtävissä?

Maankäyttösektorilla on tunnistettu monia toimia, mutta käytännössä työtä ei ole vielä aloitettu. Erityisesti turvemaiden päästöjä olisi mahdollista vähentää.

Luonnonvarakeskus totesi jo vuonna 2021, että ”merkittävimmät, nopeimmat ja suhteellisesti pienen toteutuspinta-alan vaativat päästövähennykset saataisiin muuttamalla turvepeltojen viljelykäytäntöjä ja hillitsemällä metsäkatoa.” 

Metsissäkin voidaan tehdä paljon, vaikka hakkuita ei vähennettäisi. Oikea-aikaiset harvennukset, taimikonhoito ja lannoitus edistävät metsien kasvua ja metsien kykyä sitoa hiilidioksidia.

Hiili pysyy pidempään metsissä, jos hakkuukiertoja pidennetään — eli annetaan metsien kasvaa pidempään ja toteutetaan hakkuita sellaisissa kohteissa, joissa puiden nopein kasvuvaihde on jo ohitettu.

Todennäköisesti maankäyttösektorin hiilinielut jäävät kaikesta huolimatta odotettua pienemmiksi. Silloin päästöjä voidaan leikata kirittämällä fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä muilla sektoreilla. Korvataan esimerkiksi fossiilisia polttoaineita puhtaalla sähköllä.

Liikennepolttoaineiden verotus, uusi polttoaineenjakelijoita koskeva päästökauppa ja sähköautojen latausmahdollisuuksien edistäminen nopeuttavat liikenteen sähköistymistä. Samalla liikenteen aiheuttamat päästöt vähenevät. Myös työkoneiden sähköistäminen on suuri mahdollisuus.

Sähkökattiloiden käyttöä koskeva sähköveron alentaminen osoittautui tehokkaaksi tavaksi vähentää kaukolämmöntuotannon hiilidioksidipäästöjä. Alan sähköistyminen on vähentänyt fossiilisten polttoaineiden, mutta myös metsäpolttoaineiden käyttöä kaukolämmöntuotannossa. Sähkökattilat käyttävät puhdasta sähköä ja tuottavat puhdasta kaukolämpöä. Lisäksi sähkökattilat ja kaukolämpöyhtiöiden käyttämät suuret lämpöpumput tasapainottavat sähköjärjestelmän toimintaa.

Päästövähennyksiä Suomen ulkopuolella

Viime vuonna Bakun ilmastokokouksessa sovittiin periaatteista, joiden mukaan esimerkiksi EU-maatkin voisivat toteuttaa päästövähennystoimia Euroopan unionin ulkopuolisissa maissa. Suomikin voisi rahoittaa päästövähennystoimia muualla ja saisi laskea tällä tavalla syntyneet päästövähennykset hyväkseen. Samalla Suomi hoitaisi osaansa Bakun kokouksessa sovitun ilmastorahoituksen kasvattamisesta.

Euroopan unionin ilmastolaki ei kuitenkaan tunnista näitä toimia. Toimien tunnistaminen EU-tavoitteiden saavuttamisessa edellyttäisi muutoksia EU:n ilmastolakiin. Ilmastolaki tullaan avaamaan joka tapauksessa 2040-tavoitteen lisäämiseksi siihen.

Luonnonnielujen tulevaisuus

Suomen on joka tapauksessa vahvistettava luonnonnieluja. Tähän velvoittavat Euroopan unionin kanssa sovitut tavoitteet, mutta myös kansalliset ilmastotavoitteet. Jatkossa luonnonnieluihin liittyvät epävarmuudet on kuitenkin tunnistettava nykyistä paremmin.

Kuinka luonnonnielut kehittyvät ja kuinka hyvin luonnonnielut säilövät hiilidioksidia — miten luonnonnielujen kyky sitoa hiilidioksidia vaihtelee vuosittain ja miten huomioida laskentamenetelmiin liittyvät epävarmuudet?

Ymmärryksemme luonnonnieluista paranee koko ajan, mutta laskentatulokset ovat riippuvaisia käytetyistä malleista ja mittaustavoista. Jo tehtyjä mittauksia on päivitettävä, kun menetelmät kehittyvät ja tuottavat uutta tietoa. Myös yllätyksiin on varauduttava.

Luonnonnieluihin liittyvät epävarmuudet on osattava ottaa paremmin huomioon kansallisessa ja eurooppalaisessa ilmastopolitiikassa. Yksittäistä vuotta koskevan tavoitteen asettaminen ei vastaa luonnon omia toimintamekanismeja.

Luonnonnielujen vahvistaminen ja maaperässä syntyvien päästöjen vähentäminen ei riitä saavuttamaan tavoitteita. Siksi fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuvia päästöjä ja niiden vähentämistä olisi syytä painottaa nykyistä enemmän. Lopullinen tavoite on lopettaa fossiilienergian käyttö kokonaan ja ottaa käyttöön tekniset hiilensidonnan välineet.

kirjoittaja on Energiateollisuus ry:n energiaekonomisti

#energia ja Eurooppa #ilmastonmuutos #ilmastopolitiikka

Jaa artikkeli: