Kansallinen ilmasto- ja energiastrategia, osa 4

Lämpöä ilman päästöjä

20.01.2022, kello 09:57

Teksti Petri Sallinen | Kuva Scanstockphoto

Rakennusten energiakäyttöä ohjataan monesta suunnasta ja moneen suuntaan. Säädöstalkoissa tärkein uhkaa kuitenkin unohtua: hiilidioksidipäästöjen vähentäminen.

Rakennusten lämmittämiseen kuluu Suomessa vuosittain noin 44 terawattituntia energiaa. Tämä on neljännes kaikesta Suomessa vuosittain käytetystä energiasta — asumisen energiasta lämmitys sen sijaan haukkaa yli 60 prosenttia. Suomen hiilidioksidipäästöistä lämmitysenergian tuottaminen aiheuttaa noin kolmanneksen.

Ei siis ole ihme, että kiinteistöjen lämmittäminen on intohimoja nostattava asia. Jos talot rakennetaan fiksusti ja niitä käytetään älykkäästi, vähenevät hiilidioksidipäästöt, energiatehokkuus paranee ja ehkä myös asumisen kustannukset pysyvät kurissa. Siksi EU-komissio ja suomalaiset päättäjät ovat innostuneet uudisrakentamisen ja korjausrakentamisen ohjauksesta.

Kiinteistöjen energia-asioihin vaikuttaa moni EU-direktiivi ja niistä johdettu kansallinen lainsäädäntö. Energiatehokkuus, uusiutuvan energian käytön lisääminen ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ovat ohjaavan lainsäädännön kärkikaartia.

Keppien lisäksi kiinteistöjen omistajia innostetaan porkkanoiden voimalla. Valistus, neuvonta, avustukset ja verotus kannustavat energiaremontteihin ja vaikuttavat lämmitystapavalintoihin. Lainsäädännön ja avustusten kokonaisuus ei ole kuitenkaan selkeä.

— Rinnakkain toimivat direktiivit ohjaavat hieman eri suuntiin. Kansallinen sääntely ja EU-sääntely taas toimivat lomittain. Lisäksi kansallista lämmitysmarkkinoihin ja lämmitystapavalintoihin vaikuttavaa sääntelyä harjoittaa Suomessa useampi ministeriö, toteaa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Mirja Tiitinen.

— Asetelma on ristiriitainen ja edellyttää kansalliselta sääntelyltä tarkkuutta.

Lämmityksen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on Tiitisen mielestä ylivoimaisesti tärkein tavoite, johon kaikenlaisen ohjauksen pitäisi antaa vastauksia. Nyt ohjaus keskittyy tavoitteen kannalta osittain ristiriitaisiin tai epäolennaisiin asioihin, esimerkiksi teknologiavalintoihin.

Tiitinen huomauttaa, että rakentamisen säätelyssä olisi otettava huomioon rakennuksen energiankäytön merkitys suhteessa koko energiajärjestelmään. Yksittäisen rakennuksen ostoenergian määrän ohjaaminen on ainoastaan osaoptimointia.

— Kun ohjaus toimii tehokkaasti, valitsevat suunnittelijat ja kiinteistöjen omistajat automaattisesti päästötöntä lämmitysenergiaa ja sitä tuottavaa teknologiaa.

Nykyinen korjausrakentamisen sääntely ja sitä tukevat energia-avustukset edistävät rakennuksessa tapahtuvaa uusiutuvan energian tuotantoa — siis kannustavat hankkimaan esimerkiksi aurinkopaneeleita. Kaikki avustettavat toimenpiteet eivät kuitenkaan vähennä rakennuksen energiatarvetta. Tiitinen huomauttaa, että tasaveroisena vaihtoehtona kiinteistönomistajan omille investoinneille pitäisi olla päästöttömän energian ostaminen energiaverkoista.

— Rakennusten energiankäyttö vähenee aidosti, kun energia-avustukset kohdistetaan rakenteellisiin energiatehokkuutta parantaviin hankkeisiin. Julkista rahaa on turha käyttää sellaisiin toimenpiteisiin, jotka jo itsessään ovat kustannustehokkaita. Paras hyöty saadaan, kun avustukset kohdistetaan muuten kustannustehottomien korjaustoimien toteuttamiseen.

Tiitinen muistuttaa, että Suomessa on paljon rakennuksia, joiden arvo on vähäinen tai joiden omistajilla ei ole varaa toteuttaa minkäänlaisia saneerauksia. Tästä huolimatta tällaistenkin rakennusten lämmitysenergian aiheuttamia päästöjä olisi voitava leikata.

 

Päästöjen vähentäminen fokukseen

Ilmastopolitiikan toteuttamisessa päästöjen vähentäminen on oleellisempi juttu kuin päästöjen vähentämiseen käytetty tekniikka. Teknologianeutraalius näyttää unohtuvan turhan herkästi, kun rakennusten päästöjen vähentämistä pohditaan.

— Lämmityksen aiheuttaminen päästöjen vähentämistä kannattaa tukea, mutta jonkun tietyn teknologian käyttöä sen sijaan ei pitäisi tukea. Kiinteistöjen omistajat osaavat kyllä valita laitteet sen mukaisesti, miten paljon niillä saadaan vähennettyä päästöjä ja millä hinnalla, Tiitinen huomauttaa.

— Rakentamisen sääntelyn ei ylipäätään pitäisi ohjata valitsemaan jotain tiettyä lämmitysmuotoa, vaan ohjata vähentämään rakennuksen hiilidioksidipäästöjä ja energiatarvetta.

Nykyisen sääntelyn pohjalla on joukko laskentamalleja. Tällä hetkellä esimerkiksi kaikkien uusien rakennusten energiatarve lasketaan standardoidulla tavalla. Vakioitu laskentatapa johtaa kuitenkin siihen, että rakennusluvan perusteena oleva ostoenergian määrä ei vastaa todellista rakennuksen energian tarvetta. Erot todellisuuden ja virtuaalilaskelmien välillä voivat olla kymmeniä prosentteja.

Tiitisen mielestä laskentamalli voidaan jossain määrin hyväksyä osana nykyistä säätelyjärjestelmää. Laskentamalli ei kuitenkaan enää toimi, kun ohjausjärjestelmä muuttuu radikaalisti.

Ja sehän näyttää muuttuvan. Nyt Suomeen ollaan kehittämässä uutta elinkaaren aikaiseen hiilijalanjälkeen perustuvaa ohjausmallia. Sen osaksi jäisi nykyisin käytössä oleva ostoenergian määrään perustuva laskentamalli.

— Laskennan lopputulos ei enää kuvaa rakennusten todellista hiilijalanjälkeä, jos laskennassa käytetään todellisuudesta merkittävästi poikkeavia energiamääriä ja jos tavoitteena on osoittaa rakennuksen jättämä hiilijalanjälki seuraavien 50 vuoden ajalta, Tiitinen toteaa.

Lisäksi elinkaaren aikaiseen hiilijalanjälkeen perustuva laskentamalli olettaa, että rakennuksen energiankäyttö ja energiamuoto säilyvät muuttumattomina seuraavat 50 vuotta.

— Jos näillä eväillä ohjataan rakennuksen lämmitysmuodon valintaa, ei päädytä tieteellisesti oikeaan lopputulokseen. Virheiden mahdollisuus on yksinkertaisesti liian suuri, Tiitinen puuskahtaa.

Elinkaaren aikaiseen hiilijalanjälkeen perustuvassa laskentamallissa kiinteistön ostaman energian päästöt perustuvat arvioihin — eli skenaarioihin — energiantuotannon päästöjen kehittymisestä. Tiitisen mielestä tämä on oikea lähtökohta, kunhan skenaariot ovat tästä maailmasta.

— Nyt käytössä olevat skenaariot ovat kuitenkin monilta osin vanhentuneita. Skenaarioissa mm. oletetaan, että Suomessa käytetään kivihiiltä energiantuotannossa vielä vuonna 2050, vaikka kivihiilen kieltolaki lopettaa hiilen käytön jo vuonna 2029.

Tiitinen huomauttaa, että säätelyä ohjaavissa laskentamalleissa ylipäätään käytetään liikaa vakioarvoja. Lähtötiedotkin ovat usein puutteelliset.

— Esimerkiksi E-lukujen käytöstä pitäisi luopua kokonaan. Rakentamisen ohjauksella pitäisi vaikuttaa ainoastaan rakenteisiin ja rakennuksen ominaisuuksiin, ei rakennuksen käyttämiin energiamuotoihin.

 

Keskitetty vai kiinteistökohtainen?

Suomessa rakennukset on liitetty joko kaukolämpöverkkoon tai rakennuksissa on kiinteistökohtainen lämmitysjärjestelmä. Tämä on usein myös jakolinja, kun pohditaan, mikä on kustannustehokkain tapa vähentää lämmityksen aiheuttamia päästöjä.

Kaukolämpöverkossa lämpö tuotetaan keskitetysti. Kun kaukolämmöntuotanto puhdistetaan päästöistä, puhdistuu kaikki kaukolämpöverkojen välittämä lämpö. Kaukolämpöä käyttävien asiakkaiden ei tarvitse investoida itse päästöjä vähentävään teknologiaan.

— Päästöjen vähentäminen esimerkiksi kiinteistökohtaisten maalämpöjärjestelmien avulla on huomattavasti hitaampi tie vähentää kiinteistöjen lämmityksen aiheuttamia päästöjä. Lisäksi tämä edellyttää usein kiinteistöjen omistajilta merkittäviä investointeja, toteaa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Sirpa Leino.

Monissa kaukolämpöverkoissa lämpö tuotetaan jo nyt kokonaan päästöttömästi. Leino kertoo, että kaukolämmön päästöjen arvioidaan laskevan oletettua nopeammin jo vuoteen 2030 mennessä. Sen jälkeen voidaan keskittyä energiatehokkuuden parantamiseen ja itse rakentamisen aiheuttamiin päästöihin.

— Kaukolämpöyhtiöt tekevät aktiivisesti ja markkinaehtoisesti päästövähennystoimia. Tämä näkyy kaukolämmön nopeana puhdistumisena. Suurin osa kaukolämpöyhtiöistä on kuntien omistamia ja kuntaomistajilla on kunnianhimoisia ilmastopoliittisia tavoitteita. Siksi kaikkea ei tarvitse ohjata lakien voimalla, Leino muistuttaa.

#energia ja asiakas #energiamarkkinat #kaukolämpö