Energia on tukevasti kunnallista toimintaa

Kuntavaaleissa valitaan energiavaikuttajia

26.03.2025, kello 15:09

Teksti Petri Sallinen | Kuva Scanstockphoto

Energiayhtiöistä suurin osa on kuntien omistamia. Vaikka kunnallisen omistamisen periaatteet ovat vaihdelleet eri aikoina, on kuntapäättäjillä merkittävä vastuu oman kuntansa ja koko Suomen energiatulevaisuuden kehittämisessä.

Kunnat omistavat energia-alan yrityksistä reilun kimpaleen. Olipa sitten kyse kaukolämmöstä, sähkönjakelusta, sähkönmyynnistä tai energiantuotannosta, niin kuntaomistus yrityksissä on vähintään ”merkittävä”.

Kuntavaalien jälkeen kunnalliset luottamustehtävät jaetaan kunnan uusien poliittisten voimasuhteiden mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi lautakuntien kokoonpanot vaihtuvat.

Muutos voi koskettaa myös kuntien omistamia energiayhtiöitä. Yhtiöiden hallituksissa tai yhtiöiden toimintaa ohjaavissa elimissä voi tapahtua henkilövaihdoksia. Energiatoimialan kannalta kuntavaalit ovat vaikuttava tekijä.

Kaukolämmitys — todellista kuntaenergiaa

Suomessa on reilut sata kaukolämpöyhtiötä. Kirjavassa joukossa pienimmät yhtiöt työllistävät vain pari henkilöä, suurimmat ovat valtavia konserniyhtiöitä. Kunnat omistavat noin 90 kaukolämpöyhtiötä.

Kaukolämmön tuotanto ja jakelu ovat vahvasti alueellista toimintaa. Kaukolämpöverkot kattavat vain jonkun tietyn kunnan tai kaupungin alueen tai ainoastaan kaupungin ydinkeskustan. Monella kunnalla on useampia alueellisia kaukolämpöverkkoja, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa. Tähän on ohjannut mm. kuntaliitokset.

Kaukolämpöyrityksellä on vahva asema jakelualueellaan — määräävä markkina-asema, kuten kilpailuviranomainen asian ilmaisee. Asiakkaat eivät kovin heppoisin perustein irtaudu kaukolämpöverkosta, vaikka viime vuosina sellaista onkin tapahtunut.

Maaseutukunnissa ja muuttotappioalueilla haasteina on kaukolämmön kysynnän hiipuminen ja infrastruktuurin rapistuminen. Mistä saadaan tarvittavat pääomat jakeluverkkojen uudistamiseen ja päästöttömän tuotannon rakentamiseen, kun asiakkaat vähenevät?

Ilmalämpöpumput ja maalämpöratkaisut ovat nousseet kaukolämmityksen haastajiksi. Halutessaan kiinteistö voi irtautua kaukolämpöverkosta ja rakennuttaa kiinteistökohtaisen lämmitysjärjestelmän. Kilpailutilanne pitää kaukolämpöyritykset ketterinä — on osattava uudistua ja on osattava olla tehokas, jotta oman tuotteen kilpailukyky säilyisi.

Monella kunnalla ja kaupungilla on kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Tässä työssä kunnan omistama kaukolämpöyhtiö on tehokas työväline vähentää alueen ilmastopäästöjä. Kaukolämmön tuotannon ohjaaminen päästöjä aiheuttavien polttoaineiden käytöstä kohti puhtaita energiamuotoja voi osoittautua kuntatalouden kannalta alueellista kilpailukykyä vahvistavaksi tekijäksi. Tosin tämä edellyttää kunnalta kykyä investoida puhtaaseen energiantuotantoon.

Kunnallisella päätöksenteolla voidaan muutekin tukea puhdasta siirtymää. Paikalliset säädökset joko hidastavat tai nopeuttavat investointeja.

Viime aikoina pääomasijoittamat ja yksityiset yritykset ovat kiinnostuneet suomalaisesta kaukolämpöalasta. Osa kunnista on jo ehtinyt myydä kaukolämpötoimintonsa. Sijoittajia kiinnostaa kaukolämpötoiminnan vakaus ja mahdollisuus keskittää omistuksia.

Onko omistuksella väliä?

Sähkönjakelusta vastaa Suomessa 77 alueellista sähköverkkoyhtiötä. Suurin osa sähköverkkoyhtiöistä on yhä kunnallisessa omistuksessa, vaikka takavuosina useampi kunta luopui omistuksistaan. Muutama suuri jakeluverkkoyhtiö on tällä hetkellä kansainvälisten pääomasijoittajan hallussa.

Sähkönjakelu on Suomen tiukimmin valvottu toimiala. Se on monopoli, jonka valvonta perustuu erillislakiin — sähkömarkkinalakiin. Lain noudattamista valvoo Energiavirasto, joka myös soveltaa lakia. Yksi sovellus on Energiaviraston laatima monimutkainen ja yksityiskohtiin asti ulottuva valvontamalli.

Lainsäädäntö, viranomaisen vahva asema ja valvontamalli ovat pitäneet huolen siitä, että verkkoyhtiön omistusmuodolla ei ole kovin suurta merkitystä verkkoyhtiön toimintaan. Kaikki verkkoyhtiöt toimivat samoilla reunaehdoilla olipa niiden omistus mikä tahansa.

Energiaviraston valvontamalli ja laki asettavat rajat mm. siirtohinnoittelulle. Omistajapolitiikan merkitys verkkoyhtiön hinnoitteluperiaatteisiin on tavanomaista yritystoimintaa pienempi. Valvontamallin perusideana on se, että sähköverkkoinvestointeja on tehtävä riittävästi ja että investointeja varten tarvittavat rahat kerätään asiakkailta siirtomaksujen muodossa.

Energiavirasto muutti valvontamalliaan radikaalisti vuoden 2024 alussa. Muutoksen avulla haluttiin hillitä siirtohinnoittelun korotuspaineita. Energiaviraston uusien linjauksien pelätään kuitenkin pysäyttävän sähköverkkoinvestoinnit, koska investoinnit rahoitetaan suurimmaksi osaksi siirtomaksuilla. Jos asiakkailta kerättävät siirtomaksut eivät riitä kattamaan investointeja, on rahoitusta hankittava jostain muualta — ehkä kuntaomistajilta.

Kilpailun avaaminen muokkasi yrityksiä

Sähkönmyynti on nykyisin rajusti kilpailtu toimiala. Etenkin sähkön vähittäismyynnissä katteet ovat kutistuneet ja riskit ovat kasvaneet. Ehkä juuri siksi sähköä myyvien yhtiöiden keskuudessa on tapahtunut eniten muutoksia — jopa konkursseja.

Aikaisemmin lähes kaikilla alueellisilla energiayhtiöillä oli oma sähkönmyyntiyhtiö. Ei ole enää — sähkönmyynnissä omistukset ovat keskittyneet. Osa kunnista on luopunut kokonaan sähkönmyynnistä. Sähkönmyyntiyhtiölle on etsitty ostaja tai sähkönmyynti on siirretty useamman eri kunnan omistamalle yhteisyritykselle. Muutamat kunnat ovat laventaneet yhtiöidensä omistuksia myymällä osakkeita yksityisille toimijoille.

Tällä hetkellä Suomessa toimii 52 sähkönmyyntiyhtiötä, joista noin 30 myy sähköä kotitalouksille. Pienimmät sähkönmyyntiyhtiöt eivät toimi valtakunnallisesti, vaan ne myyvät sähköä vain perinteisen kotikuntansa asiakkaille.

Sähköä myyvien yritysten liiketoimintaympäristö on muuttunut rajusti. Hintavaihtelut sähkömarkkinoilla ovat suuria: hinnat vaihtelevat entistä enemmän ja entistä useammin. Samalla sähköasiakkaiden tietoisuus ja ymmärrys ovat kasvaneet: yhä useampi kotitalous osaa ja haluaa kilpailuttaa sähkönmyyjänsä.

Pörssisähköasiakkaita on aikaisempaa enemmän — jo yli kolmannes ostaa pörssihinnoiteltua sähköä. Sähkönmyynnissä juuri pörssisähkökauppa on kaikkein heikoimmin kannattavaa. Pörssisähkötuotteet ovat myyjien kesken lähes samanlaisia, samoin hinnoittelu. Riskitkin ovat kasvaneet — muutama sähkönmyyntiyhtiö on jo tehnyt konkurssin.

Sähkökaupan riskien pelko ja markkinoiden muutokset saivat monet kunnat myymään sähköyhtiönsä 2000-luvun alussa. Kuntapäättäjiä huoletti riskien realisoituminen ja pelko siitä, että kunnissa ei ole tarpeeksi sähkönkaupan osaamista. Yleensä samassa yhteydessä myytiin kaikki: sähkön tuotanto, jakelu ja myynti.

Keskittyvätkö omistukset?

Sähkömarkkinat avautuivat Suomessa 1990-luvulla — ensimmäisten joukossa Euroopassa. Tuolloin ennustettiin, että kunnat hankkiutuisivat nopeasti eroon energiayhtiöistään.

Sähkömarkkinoiden avautumisen seurauksena entiset energialaitokset — ”energiavirastot” — erotettiin kuntahallinnosta. Samalla käynnistyi yhtiöittämisen aalto, jonka yhteydessä sähkönjakelu, sähkönmyynti, tuotanto ja urakointi eriytettiin. Monessa kaupungissa myös kaukolämpötoiminta yhtiöitettiin samassa yhteydessä.

Historia ei kaikilta osin ollut näin suoraviivaista. Ennen sähkömarkkinoiden avautumista osa kunnallisesta energialiiketoiminnasta oli osakeyhtiömuotoista. Lisäksi oli osuuskuntia ja kuntalaisten omistamia osakeyhtiöitä, jolloin sähköliittymän hankinta tuotti automaattisesti osakeomistuksen paikallisesta energiayhtiöstä.

Mullituksen jälkeen kunnan käsissä saattoi olla melkoinen tukku uusia osakeyhtiöitä. Muutamat kaupungit eivät yhtiöittäneet toimintojaan heti, vaan muodostivat aluksi entisistä virastoista kunnallisia liikelaitoksia. Nekin muutettiin lopulta osakeyhtiöiksi.

1990-luvun lopulla energiatoimialan omistuksien ennustettiin keskittyvän nopeasti. Villeimmissä ennusteissa Suomen energiajärjestelmästä vastaisi vain 14 energiakonsernia. Vaikka kunnallisia energiayhtiöitä myytiin paljon 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, säilyi kunnallinen omistus vahvana. Trendi ei jatkunut alkuvuosien kuohahtelujen jälkeen.

Yksi historiaan jäänyt toteutumaton visio oli monialayritysten maihinnousu. Visioi perustui ajatukseen siitä, että erilaiset verkkomuotoiset liiketoiminnot hakeutuisivat yhteen synergiaetujen vauhdittamina. Näin muodostuva ”multi-utility company” hallitsisi sähköverkkoja, kaukolämpöverkkoja, tietoliikenneverkkoja ja vesiverkkoja.

Toinen visio perustui ajatukseen liisata energiaverkot huutokauppaperiaatteella. Tällä tavalla kunta säilyttäisi verkkojen omistuksen, mutta välttyisi liiketoiminnan riskeiltä ja investointitarpeilta.

Muuttuva omistus

Viimeisten vuosien aikana kunnallinen energiayhtiöiden omistus on saanut uusia piirteitä. Turvataanko kuntalaisten huoltovarmuus ja energiatuotteiden toimitusvarmuus paremmin, jos energiayhtiöt pidetään tiukasti kuntien omistuksessa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja energiakriisi herättivät suomalaiset pohtimaan ajatusta.

Vesihuoltolain uudistus on konkreettinen esimerkki ajatuksesta. Kevään aikana eduskunnan käsittelyyn saapuva hallituksen esitys haluaa varmistaa vesihuollon omistuksen ja määräysvallan säilymisen kunnilla. Toteutuessaan laki tiukentaisi julkisen omistuksen vaatimuksia huomattavasti nykyisestä.

Vesihuolto ja energiahuolto ovat lähellä toisiaan. Suomessa on jopa muutama energiayhtiö, jotka vastaavat energiatoimintojen lisäksi myös alueellista vesihuollosta. Voisivatko vesihuoltoa koskevat ajatukset ulottua energiatoimialalle?

Työtä ja toimeentuloa kuntiin

Teollisuustoimialoista energiateollisuus on Suomen suurin investoija. Investointeihin ohjaa päästöjen vähentäminen ja ympäristön kannalta kestävän energiajärjestelmän rakentaminen. Ohjaavina tekijöinä ovat Euroopan unionin ja Suomen ilmastopoliittiset tavoitteet, päästökauppa ja energiatoimialan omat visiot. Tavoitteena on tuottaa puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa teollisuuden ja kansalaisten tarpeisiin.

Kunnille investoinnit tuovat työtä, toimeentuloa ja veroeuroja. Tästä hyvä esimerkki on kiinteistöverotulot, joita voimalaitoksia omistavat yhtiöt maksavat kunnille. Verotulojen avulla kunnat voivat kehittää palveluitaan. Lisäksi kiinteistöverotuotot tukevat rakentamishankkeiden paikallista hyväksyttävyyttä.

Kunnilla on laajat oikeudet päättää siitä, minkälaista toimintaa ne alueelleen haluavat. Tämä koskee pienydinreaktorien, vetylaitosten, tuulivoiman tai minkä tahansa muun energiamuodon sijoittumista kunnan alueelle. Kunnallinen päätöksenteko tukee paikallista kehitystä ja omavaraisuutta.

#energia ja asiakas #energiapolitiikka