Euroopan energiaregulaattori ACER:
Kantaverkkojen valmiutta sähköistykseen tulisi parantaa
08.10.2024, kello 09:29
Teksti Jukka Kortelainen | Kuva Acer
Euroopan energia-alaa valvova viranomaiselin ACER on varoittanut, että ilman merkittäviä muutoksia kantaverkko-operaattoreiden suunnitelmiin Euroopan verkkoinfrastruktuurilla on vaikeuksia tukea sähköistystä.
ACER on kritisoinut maanosan kantaverkkoyhtiöitä siitä, että ne eivät ole riittävän hyvin varautuneita odotettavissa oleviin uusiutuvan energian lisäyksiin. ACER edellyttää, että yhtiöt tekevät muutoksia suunnitelmiinsa, jotta eteneminen sähköistyksen tiellä voisi edetä ongelmitta.
Ilman riittäviä muutoksia tilanne voi johtaa nykyistä kalliimpiin energialaskuihin niin kotitalouksille kuin elinkeinoelämällekin, ja sen myötä entistä vaikeammin saavutettaviin ilmastotavoitteisiin.
ACERin katsauksessa tarkastellaan Euroopan sähkö- ja kaasuverkko -operaattoreiden viimeisintä kymmenen vuoden verkkokehityssuunnitelmaa ja tuodaan esiin vakavia puutteita puhtaan energian siirtymävaiheen valmisteluissa.
Selvityksessä todetaan, että toimijoiden ennusteet eivät ota huomioon uusiutuvien teknologioiden nopeaa kasvua.
Tutkimuksen mukaan tulevaisuuteen tähtäävän uusiutuvan energian korkean tason suunnittelu on puutteellista. Lisäksi viestintä sidosryhmien kanssa on ollut heikkoa, mikä on johtanut avoimuuden puutteeseen.
Kommentoi
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *
Kommentit ()
Ei kommentteja