Maailman talousfoorumi:

Energiasiirtymä menettänyt vauhtiaan

24.06.2024, kello 09:03

Teksti Jukka Kortelainen | Kuva WEF

Energiasiirtymä menettänyt vauhtiaan

Energiasiirtymän vauhti on maailmalla hidastunut talouden epävakauden, geopoliittisten jännitteiden ja teknologisten muutosten vuoksi. Tällaiseen tulokseen on päätynyt Maailman Talousfoorumi (WEF) tuoreessa raportissaan.

WEF:n energia- ja materiaalikeskuksen johtaja Roberto Bocca kehottaa pikaisiin toimiin kolmella eri tasolla: Nykyisten energiajärjestelmien uusiminen ja sitä kautta päästöjen vähentäminen, puhtaan energian ratkaisujen käyttöönotto laajalla skaalalla ja energiaintensiteetin suhteellisen osuuden vähentäminen BKT:ssa.

- Onnistumisen kannalta olennaista on, kuinka muutamme energian tuotantoa ja sen käyttöä, Bocca sanoo ja lisää, että meidän on varmistettava energiasiirtymän oikeudenmukaisuus nousevissa ja kehittyvissä talouksissa.

Bocca puhui tilaisuudessa, jossa lanseerattiin WEF:n 14. vuosiraportti Fostering Effective Energy Transition 2024, jonka WEF oli laatinut yhteistyössä Accenturen kanssa.

Suomi kolmantena

WEF käyttää omaa energiasiirtymäindeksiään (ETI), jolla se mittaa 120 maan energiajärjestelmien suorituskykyä. Mitattavia painopisteitä ovat tasapuolisuus, ympäristön kestävyys ja energiavarmuuden tasapainottaminen.

Siirtymävalmius on jaettu kahteen ryhmään: keskeiset mahdollistajat ja mahdollistavat tekijät. Keskeisiä mahdollistajia ovat säädökset ja poliittinen sitoutuminen sekä rahoitus ja investoinnit. Mahdollisia tekijöitä ovat innovaatiot, infrastruktuuri sekä koulutus ja inhimillinen pääoma.

Maan lopullinen ETI-pistemäärä muodostuu järjestelmän suorituskyvyn ja siirtymävalmiuden kahdesta alaindeksistä, joiden painoarvo on 60 prosenttia ja 40 prosenttia.  

Eurooppa johtaa selvästi ETI ränkingissä ottamalla kaikki 10 top-sijoitusta: Ruotsi johtaa, Tanska on toisena ja kolmantena on Suomi. Johtoviisikossa on lisäksi Sveitsi ja Ranska. Uusi tulokas viiden parhaan joukossa on Ranska, jossa viimeaikaiset energiatehokkuustoimenpiteet ovat vähentäneet energiaintensiteettiä kuluneen vuoden aikana.

WEF:n mukaan näissä maissa poliittinen sitoutuminen on vahvaa, tutkimukseen ja kehitykseen investoidaan paljon sekä puhtaan energian käyttöönotto on laajaa.

#energiamarkkinat #energiatalous
Jaa artikkeli:
Vastuullista journalismia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja