Teksti Petri Sallinen

Sähkölämmitteinen omakotitaloni syö vuodessa noin 32 000 kilowattituntia sähköä. Taloni on jo vanha — 1950-luvulla rakennettu, mutta sitä on korjattu säännöllisesti. Talossa on alusta asti ollut vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä, joka alkujaan käytti kivihiiltä. Saneerasin sen sähköä käyttäväksi vuosien varrella.

Lämmitysjärjestelmäni varaavuusaste on 60—70 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että yösähköllä vesisäiliöihin varastoitu 80-asteinen lämmin vesi riittää pitämään taloni lämpimänä noin 60—70 prosenttia ajasta. Tämän jälkeen avuksi on otettava päiväsähkö. Pakkaspäivinä kallista päiväsähköä kuluukin monta sylystä.

Lämmin käyttövesi valmistetaan pelkästään yösähköllä. Sen tuottaminen on erotettu lämmitysjärjestelmästä. Kesällä lämmitys voidaan sulkea ja silti saan lämmintä suihkuvettä. Lisäksi kellarissa, saunassa ja kylpyhuoneissa on sähkökaapeleilla toteutettu lattialämmitys. Niiden avulla kosteus pidetään loitolla aikoina, jolloin itse lämmitysjärjestelmää ei käytetä. Jokaisen tilan lattialämmitystä voidaan ohjata erikseen.

Automatiikka ohjaa lämmitysjärjestelmää ulkolämpötilan, sisälämpötilan ja järjestelmän menoveden lämpötilojen perusteella. Käytännössä automatiikka avaa tai sulkee sunttiventtiiliä, joka säätelee lämpimän veden pääsyä säiliöistä patteriverkostoon.

Pitkän johdannon jälkeen olen jo pääsemäisilläni asiaan. Sitä ennen kerron vielä sen, että järjestelmä suunniteltiin aikana, jolloin yösähkö oli hyvin edullista. Oli siis järkevää varata kellariin sijoitettuja eristettyjä vesisäiliöitä öisin halvalla sähköllä ja käyttää lämmintä vettä patteriverkostossa päivisin, jolloin sähkö on kalliimpaa.

Varaavuusaste määräytyi aikoinaan sen mukaan, kuinka paljon sähköyhtiö suostui antamaan minulle tehoja. Sain tehoja 15 kilowattia. Tilojen puolesta olisin voinut asentaa kellariini vieläkin enemmän vettä ja käyttää vieläkin suurempia tehoja.

Automatiikalla voidaan hitusen paikkailla sitä, mitä varaavuusasteessa menetettiin. Automatiikalla voidaan pudottaa talon lämpötilaa niinä aikoina, kun asukkaat ovat jossain muualla. Vesikiertoinen järjestelmä reagoi hitaasti muutoksiin, joten säätäminen on opittava. On osattava ennakoida.

Olen kilpailuttanut sähkönhankintani. Vuosikausia ostin sähköni toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella — kaksiaikatariffilla. Seurasin hintakehitystä aktiivisesti. Sopimukseni oli vuodesta toiseen kilpailukykyinen, vaikka yö- ja päiväsähkön hintaerot sulivat jo aikaa sitten ja investointini yösähköön perustuvaan järjestelmään menetti arvoaan. Lohdutusta saa hitusen siitä, että sähkönsiirrossa yö- ja päiväsiirron välinen hintaero on yhä selkeä: päiväsiirron hinta on kaksinkertainen yösiirtoon verrattuna.

Viime vuonna ilmaantunut energiakriisi muutti kaiken. Maksamani sähköenergian hinta kymmenkertaistui lyhyessä ajassa. Ennen kriisiä maksoin sähköstä 4,2 senttiä kilowattitunnilta ja lukuisten korotusten jälkeen 42 senttiä kilowattitunnilta. Huippuhinnat osuivat talven kylmimpiin kuukausiin. Tarjolla ei ollut edullisempia sopimuksia, joten tällä kitkuteltiin.

Energiakriisin keskellä toistaiseksi voimassa oleva sopimukseni osoittautui surkeaksi valinnaksi, vaikka vuosikaudet hinta oli ollut enemmän kuin edullinen ja korotuksetkin olivat harvinaisia. Tiesin sopimustyypin riskit, mutta en uskonut näin rajuihin muutoksiin.

Omakotitalossa sähköä käytetään aina suuria määriä — vaikka ei varsinaisesti tuhlattaisi energiaa. Siksi hintojen muutokset todellakin tuntuvat kukkarossa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kukkaron pohja pilkottaa, on mietittävä säästämisen mahdollisuuksia. Mistä kaikesta voin nipistää, jotta elämäni olisi vielä siedettävää.

Säästötoimilla saadaan ainakin löysät pois, jos niitä on päässty kertymään. Todelliset talouteen vaikuttavat säästökeinot ovat kuitenkin rajallisia. Säästötoimiin vaikuttaa se, minkälaiseksi talon energiajärjestelmä on aikoinaan rakennettu, kuinka paljon energiansäästöinvestoinnit maksavat ja onko kotitaloudella varaa investoida niihin juuri nyt. Aikoinaan fiksuksi suunniteltu lämmitysjärjestelmäkin voi osoittautua lähes typeräksi energiakriisin oloissa.

Ensimmäiseksi pudotin taloni lämpötilaa. Makuuhuoneessa 18 astetta on aika kirpeää, mutta vielä siedettävää. Muissa tiloissa totuttelin 20 asteeseen. Kytkin erilliset lattialämmitykset pois saniteettitiloista, saunasta ja kellarista. Kylpyhuoneiden ja saunan viileisiin lattioihin tottui nopeasti. Kellarissa sen sijaan kosteus löi rakenteiden läpi, kuten tuttu rakennusmestari varoitteli. Puolen vuoden jälkeen palautin kepeän peruslämmön kellariin, kun tilaan ilmaantui ”kellarin haju”.

Valaistuksen napsuttelu tai ulkovalojen pimentäminen ovat omakotitalossa näpertelyä etenkin LED-lamppujen aikana. Omakotitalon selvästi suurin sähkösyöppö on lämmitys. Sen säätäminen tuottaa parhaat tulokset.

Vajaassa vuodessa sähkönkäyttöni supistui lähes 20 prosenttia. Taloni käytti sähköä noin 5500 kilowattituntia vähemmän kuin aikaisemmin. Tämä näkyy myös verkkoyhtiön laatimassa kulutusennusteessa.

Mitä opin energiakriisistä? Totuin elämään hieman viileämmässä. Huomasin myös, kuinka hienoja ja lämpimiä villasukkia tyttäreni olivat minulle neuloneet vuosien varrella. Löysin taloni lämmitysjärjestelmän rajat ja kartoitin talon kylmät kohdat tulevia energiaremontteja varten. Eristeiden parantelu on suhteellisen edullista hommaa, jos työn voi tehdä itse.

Suomessa on paljon vanhoja omakotitaloja, joissa säästötoimia tehdään pakon edessä: jotta rahat riittäisivät energialaskujen maksamiseen. Ei pelkästään siksi, että säästäminen tai tehokas energiankäyttö ovat tavoiteltavia hyveitä tai että säästämisen avulla maailma pelastuisi.

Kun pahimmillaan 60 prosenttia kuukauden nettopalkasta kuluu sähkölaskujen maksamiseen, alkaa ymmärtää paremmin hintakaton kaltaisia puheita. Sähköenergian lisäksi on maksettava sähkönsiirrrosta — sen aiheuttama kustannus ei sisälly tähän laskelmaan. Näitä mietin useamman talvikuukauden aikana naapureiden kanssa.

Ymmärrykseni lämmitysjärjestelmän kyvystä varata energiaa ja kyvystä purkaa varastoitua energiaa hallitusti sai uusia ulottuvuuksia. Voisin ehkä kytkeä järjestelmääni ilmasta-veteen-lämpöpumpun tai peräti pienen kiinteän polttoaineen kattilan, jolla voisi tuottaa lämpöä halutessani vesisäiliöihin. Talossani on nimittäin savupiippu ja useita vapaita hormeja. Entisen kattilahuoneen muutin taannoin siivouskomeroksi, mutta sen palauttaminen alkuperäiseen käyttöön ei liene vaikeaa, vaikka käytänkin entisen keskuslämmityskattilan korvauilmakanavaa keskuspölynimurin poistoputkena.

Erilaisten energiansäästöinvestointien kannattavuus on nyt parantunut. Kun vertaa sähkön hintaa ennen energiakriisiä ja nyt, niin sähkö maksaa noin kaksi kertaa enemmän. Tämä saattaa kannustaa investointeihin. Samalla havaitaan se, että merkittävimmän elinkustannuksen hinta on nyt kaksinkertainen aikaisempaan verrattuna.

Ei käy kateeksi niitä perinteisiä suoran sähkönlämmityksen taloja, joissa on pelkät sähköpatterit. Ne eivät tarjoa minkäänlaista varaavuutta. Jos haluat säästää, niin silloin osa talosta on lyötävä kylmäksi. Näin tekivät muutamat naapurini viime talven aikana.

Miten mahtaa käydä suoran sähkölämmityksen kilpailukyvyn tulevaisuudessa? Seuraavan lämmitystaparemontin kynnyksellä vaihtoehtoni ovat ainakin selvät: kaukolämpö tai maalämpö. Onneksi talossani on vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä, jolloin lämmönlähde voi olla lähes mikä tahansa.

Entä se kuumavesipullo? Äkkäsin sellaisen paikallisessa retkeilykaupassa viime syksynä. Pullon avulla retkeilijät lämmittävät makuupussinsa arktisissa olosuhteissa. Pullon eristekyky on niin hyvä, että puteli on lämmin vielä aamulla. Energiankriisin syövereissä kuumavesipullo tuotti kaivattua lämpöä hyytävässä makuuhuoneessani. Kuumavesipullon käyttö ei tunnu enää yhtään naurettavalta.

Nyt on energiansäästöviikko.

Kirjoittaja

Petri Sallinen

kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö

#energiansäästö

Jaa artikkeli: